Tämä sivusto lopetetaan vuoden loppuun mennessä.
Ägelä Kehystysliike Sallisen ikkunassa
Posted in Yleistä on 4 toukokuun, 2009 by ÄgeläNäyttelyikkunainstallaatio on avattu Suokadulla Kuopiossa. Performansseja eri päivinä kuten esim. perjantaina 8.5.2009 klo 16. Performanssipäivät vaihtelevat.
Luonto ruostuu
Posted in Yleistä on 26 helmikuun, 2009 by Ägelä
Kauppakatu 12, Kuopio, 2.12.-28.12.2009
Ihminen on vaikuttanut luontoon luultavasti peruuttamattomasti. Ympäristömme on
moninpaikoin saastunut erilaisin myrkyin. Hiilenpoltto on ilmeisesti lämmittänyt
ilmastoa ja ydinvoima on tuottanut merkittävät määrät myrkyllistä ydinjätettä.
Ihmisen henkinen ruostuminen näkyy mm. erilaisina huumeina, välinpitämättömyyden
lisääntymisenä ja rahan asettamisena ihmisyyden edelle. Ihmisiä heitetään
työttömiksi kevein perustein ja vanhukset jätetään laitosten nurkkiin
mätänemään. Loput onnettomat raatavat rahan orjina pitkää päivää eläkkeelle
asti, jos kestävät hengissä niin kauan.
Erilaiset akuutit ja krooniset taudit ja sairaudet rappeuttavat ihmisten
terveyttä niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. Liika työpaine lisää
masennuksia ja itsemurhia. Saastunut ilma tuhoaa hengityselimet.
Luonto ruostuu muutenkin. Entropia ja kaikenlainen muu rappeutuminen kuuluu
asiaan osana luonnon kiertokulkua. Ihminen kuuluu kaikesta huolimatta luontoon.
Onko ihmisen omien päästöjen aiheuttamat tuhot osana luonnollista rappeutumista.
Jos ihmiskunta kuolee sukupuuttoon, tuleeko tilalle parempi ihminen? Luonto
ruostuu, mutta niin ruostuu ihminenkin!
Jo 27 uutta maalausta ja kollaasia tänä vuonna!
Posted in Yleistä on 16 helmikuun, 2009 by ÄgeläTänä vuonna olen tehnyt jo 27 uutta maalausta ja kollaasia. Tahti jatkuu grafiikalla ja uusilla kollaaseilla aina maaliskuun loppuun saakka.
Grafiikan pajalla teen uusia litografiavedoksia ja linoleikkauksia. Linoleikkauksista on tarkoitus tehdä uusi tilateos.
”Maalautuminen” Sallisen kehystysliikkeen ikkunassa toukokuussa
Posted in Yleistä on 3 helmikuun, 2009 by ÄgeläUusi Ägelä-performanssi ”Maalautuminen” esitetään Kehystysliike Sallisen näyteikkunassa toukokuussa 2009.
Kulttuuripersoona Ägelä aloittaa pitkästä aikaa uuden performanssisarjan, joka käsittää erilaisia ja hieman samanlaisia performansseja.
Ägeläbox3 rakenteilla
Posted in Yleistä with tags performanssi on 15 tammikuun, 2009 by ÄgeläVuonna 2001 nähtiin Kuopion kauppatorilla Ägeläbox-performanssi. Tuolloin käytössä oli Ägeläbox1, joka oli polkupyörän perässä vedettävä taideteos. Ägeläbox pysäköitiin sopivaan paikkaan ja siihen kiinnitettiin massa-ankkuroitu tilateos. Tilateos koostui narusta, pyykkipojista ja grafiikan vedoksista. Performansseja Kuopion torilla oli tasan kaksi. Yhteensä 6 tuntia täyttä tykitystä. Ensimmäinen vesisateessa ja toinen 27 asteen helteessä. Täysissä vetimissä! Juomista kului sutjakkaasti.
Ägeläbox2 näki lyhyen elinkaarensa aikana vain yhden performanssin. Se oli Trans-Jäte. Pitkä matka kaatopaikalle varastotilojen ja rahoituksen puuttuessa.
Ägeläbox3 on nyt rakenteilla. Tämänkertainen versio pohjautuu Helkama Kontti -perävaunun tekniikkaan. Näin ollen uusi Ägeläbox3 on varmasti monikäyttöisempi ja kuormattavampi kuin edeltäjänsä. Boxiin voidaan asentaa lähes millaisia visuaalisia elementtejä tahansa, jopa tilateoksen! Tälle Ägeläboxille on nyt varattu varastointia varten tilaa, joten Trans-Jäte -performanssia ei enää tule.
Ägelän vuosi 2009 alkoi näyttelysopimuksella
Posted in Yleistä on 7 tammikuun, 2009 by ÄgeläUusi näyttely on tulossa Kuopioon Galleria12 -galleriaan (Kauppakatu 12) 2.12.2009. Näyttelyn nimi on ”Luonto ruostuu”.
agela.kapsi.fi sivuston päivitys alkaa
Posted in Yleistä on 17 joulukuun, 2008 by ÄgeläKapsilla oleva Ägelä-sivusto kokee täydellisen muodonmuutoksen. Sivusto on käytettävissä tammikuussa 2009 uudessa kuosissaan!
Grafiikan menetelmistä
Posted in Yleistä with tags akvatinta, carborundum, etsaus, gesso, kovapohja, kuivaneula, litografia, mehiläisvahapohja, monotypia, pehmytpohja, puupiirros on 17 joulukuun, 2008 by ÄgeläTyöskentelen pääasiassa Kuopion grafiikan pajalla. Teen litografiaa, metalligrafiikkaa, puupiirroksia, carborundumia ja erilaisia monenlaisia monotypioita. Menetelmät ovat monotypiaa lukuunottamatta aivan perustekniikoita. Litografiaa olen tehnyt omalla reseptilläni.
Maalaustekniikoista
Posted in Yleistä with tags akryylivärit, öljyvärit, dispersio, muovimaalit, PMMA, PVA, sahajauho, taidemaalaus on 13 marraskuun, 2008 by ÄgeläMaalaan öljyväreillä. En käytä tärpättiä lainkaan. Maalaan halvoilla siveltimillä. Maalaan muovimaaleilla. Käytän valmiita värejä. Teen myös itse maaleja sekoittamalla värijauheita joko PMMA- tai PVA-dispersioihin.
Maalien täyteaineena käytän usein sahajauhoa.
Maalaan vesiväreillä ja peiteväreillä. Taiteilijakirjoissa varsinkin olen käyttänyt vesivärejä. Pohjina voin käyttää paperia, kangasta, muovia, puuta tai pahvia.
Työskentelen lattialla.